Turvallisuus

Turvallisuusohjeet Pitsiviikolla 2021

Pitsiviikon tapahtumat järjestetään huomioiden pandemiatilanne ja sen kehittyminen. Turvallisuus on ensisijalla. Tapahtuman järjestämisessä noudatetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksissa sekä viranomaisten ohjeistuksia ja määräyksiä. Siisteyteen, hygieniaan ja turvaväleihin kiinnitetään tapahtumapaikoilla erityistä huomiota. Tapahtumat on suunniteltu niin, että voimassa olevat turvallisuusmääräykset voidaan toteuttaa.

Pitsiviikon järjestäjät seuraavat tautitilanteen kehittymistä. Jos tilanne huononee, tapahtumien yleisökapasiteettia voidaan entisestään pienentää tai tapahtumat perua.

Tapahtuman henkilökunta, alihankintayritysten henkilökunta ja esiintyjät sitoutuvat noudattamaan heille laadittua turvallisuusohjeistusta. Tapahtumakävijöiden toivomme sitoutuvan alla esitettyihin ohjeisiin: 

  1. Pitsiviikon tapahtumiin ei saa saapua flunssaoireisena tai kuumeisena. Rajoitus koskee esiintyjiä, yleisöä ja tapahtumassa työskenteleviä.
  2. Tapahtuma-alueella suositellaan voimakkaasti kasvomaskin käyttöä, mikäli et voi pitää etäisyyttä toisiin.
  3. Tapahtumapaikoilla noudatetaan hyvää käsi- ja yskimishygieniaa: kädet kannattaa pestä tai desinfioida paikalle saapuessa ja poistuttaessa ja yskiä täytyy nenäliinaan tai hihaan.
  4. Toisiin tapahtuma-alueilla oleviin pidetään riittävästi etäisyyttä. Turvavälien toteutumisesta huolehditaan myös mahdollisissa jonotustilanteissa.

Tapahtuman järjestäjät ohjeistavat ja auttavat ohjeistuksien noudattamisessa ja turvallisen tapahtumaympäristön luomisessa.

Kiitämme kaikkia yhteistyöstä. On tärkeää, että teemme kaikkemme yleistä turvallisuutta lisäävien toimenpiteiden osalta. Yhdessä voimme huolehtia kaikkien tapahtumakävijöiden turvallisuudesta.

Tämä ohjeistus saattaa täydentyä tai muuttua. Ajantasainen ohjeistus on luettavissa tällä verkkosivulla.